18.12.2020

Kuva: Suomen Tiloja.fi
Myyjänä kaupassa toimii vakuutuskonserni Fennia, jolle S-Pankin tytäryhtiö tuottaa kiinteistösalkun johtamis- ja hallinnointipalvelut. S-Pankki osti Fennia Kiinteistöt kesällä ja yhtiö on ollut osa S-Pankin Varallisuudenhoitoliiketoimintaa elokuun alusta alkaen.
Eliten kiinteistökehitysrahaston ostamat kiinteistöt ovat varasto-, pienteollisuus- ja liikekiinteistöjä. Ne sijaitsevat Helsingissä ja Jyväskylässä. Kiinteistöt on rakennettu vuosina 1989–2012 ja niiden yhteenlaskettu pinta-ala on noin 8 600 neliömetriä.
– Markkinassa on havaittavissa hienoista elpymistä, mistä tämäkin kauppa osaltansa kertoo. On ilo huomata, että epävarmoina aikoinakin löytyy aktiivisia toimijoita. Se on toimivan kiinteistömarkkinan merkki, sanoo kiinteistösijoitusjohtaja Harri Oravainen Fennia Kiinteistöistä.
– Hankitut kiinteistöt ovat erinomainen lisäys Elite Finland Value Added Fund II -rahaston kiinteistösalkkuun. Jatkamme samantyyppisten sijoituskohteiden hankintaa myös vuonna 2021, sanoo kiinteistövarainhoidosta vastaava johtaja Jaakko Ristola Elite Alfred Bergiltä.
Fennia Kiinteistöt kehittää kiinteistösijoituskohteita sekä tuottaa kiinteistöjohtamisen ja -kehittämisen palveluita asiakkaidensa kiinteistösijoitussalkuille. Lisäksi yhtiö luo ja hallinnoi yhteissijoitusmallisia kiinteistösijoituksia.
Lisätietoja:
Harri Oravainen, kiinteistösijoitusjohtaja, Fennia Kiinteistöt Oy, p. 041 539 3985, harri.oravainen(a)fim.com
Jaakko Ristola, johtaja, kiinteistövarainhoito, Elite Alfred Berg, p. 040 820 1422, jaakko.ristola(a)eabgroup.fi