Finanssikonserni DNB Bank ASA vuokralaiseksi Fabian 8 -kiinteistöön

Visualisiointi Fabian 8 -toimitilakiinteistön tulevasta julkisivusta. Isot, lattiasta kattoon ulottuvat ikkunat.

Yksi pohjoismaiden suurimmista pankeista, norjalainen DNB Bank ASA vuokraa Suomen toiminnoilleen uudet toimitilat Fennian omistamasta ja S-Pankki Kiinteistövarainhoidon hallinnoimasta Fabian 8 -kiinteistöstä.

Helsingin ydinkeskustan etelälaidalla sijaitseva Fabian 8 on jo jonkin aikaa ollut aktiivisen kehittämisen kohteena Fennian sijoitussalkussa. Viime vuoden lopussa tontille saatiin lisärakennusoikeutta ja nyt hanke etenee rakennusvaiheeseen. Aluksi kiinteistön nykyiset rakenteet puretaan runkoon saakka ja sen jälkeen sisäpihalle kohoaa uudisrakennusosa. Näyttävä, yli 5000 m² suuruinen uusi toimistokokonaisuus valmistuu syksyllä 2027. Tällöin myös DNB muuttaa kiinteistöön.

Kohteelle tavoitellaan Leed-ympäristösertifikaattia korkeimmalta mahdolliselta eli Platinum-tasolta ja parasta mahdollista energialuokkaa, A.

DNB:n vuokraamien toimistotilojen lisäksi kiinteistöön on tulossa mm. ravintolatilaa katutasolle.